Tänään jäljestettiin, eilen tokoiltiin Nugalle erityisen mieluisten liikkeiden parissa. Meni todella hienosti, seuraamiseenkin olen hillittömän tyytyväinen. Tänään on pidetty kuitenkin tokon osalta lepopäivä ja keskityttiin jälkeen.

Pituutta noin neljäkymmentä metriä, kaksi kulmaa, suunnilleen puoli tuntia vanha. Nuga jäljesti hienosti, lähti liikkeelle hyvin ja varmasti. Ekassa kulmassa vähän pyörimistä, mutta toinen sujui jo huomattavasti siistimmin. Ei olisi millään malttanut lopettaa, vaan "riittää"- ja "loppu"-sanoja joutui toistelemaan muutaman kerran, ennen kuin nousi jälkimaailmasta.

Olipa lyhyt teksti, eikä edes kuvia. Hyi mua.

Terkuin Mira ja suuri jälkikoira Nugnug